Haluan muuttaa kirkkoa sateenkaariturvallisemmaksi sisältäpäin
Kuvituskuva
Olen elänyt käytännössä koko ikäni uskonnollisessa yhteisössä. Lapsuuteni ja nuoruuteni seurakuntayhteisön arvomaailman vuoksi kasvuympäristöni oli hyvin cisheteronormatiivinen. On täysin upean ja inklusiivisen rippileiri-isoseni sekä Kallion seurakuntaan tutustumisen ansiota, että en ole eronnut kirkosta. Isonen ymmärsi moninaisuutta ja tuki minua arvostamaan itseäni. Kallion seurakunnasta löysin ensimmäistä kertaa seurakunnan, jossa sateenkaari-ihmiset huomioitiin yhdenvertaisina ihmisinä.
Tulin kaapista ulos lesbona vasta 40-vuotiaana ja muunsukupuolisena 45-vuotiaana. Kokonaan kaikille tulin kaapista noin 6 vuotta sitten. Olen jälkikäteen ymmärtänyt, että ahdas ja syrjivä hengellinen taustani sekä kokemani hengellinen väkivalta vaikuttivat siihen, etten uskaltanut aiemmin olla avoimesti oma itseni. Jos hengellisyys ei olisi ollut itselleni tärkeä asia, olisin todennäköisesti uskaltanut tulla ulos kaapista ja elää oman identiteettini mukaisesti jo paljon aiemmin.
Mielestäni on julmaa, että usein sateenkaari-ihminen joutuu ikään kuin valitsemaan avoimuuden ja hengellisyyden väliltä. Näin ei tarvitsisi olla, jos kaikki seurakuntayhteisöt olisivat turvallisia myös sateenkaari-ihmisille. Aina oman identiteetin piilottaminen ei johdu ulkoisesta painostuksesta tai pakosta vaan se voi myös olla seurausta siitä, että ei ole saanut sateenkaari-ihmiset huomioon ottavaa seksuaalikasvatusta tai tietoa sateenkaariturvallisista hengellisistä yhteisöistä.
Tein vuonna 2002 diakoniopintojeni opinnäytetyön diakoniopiskelijoiden suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen. Opinnäytetyötäni varten haastattelemani diakoniopiskelijat kyllä hyväksyivät homoseksuaalit lähimmäisinä, mutta kristitty tai varsinkaan kirkon työntekijä ei heidän mielestään voinut olla avoimesti homoseksuaali. Opinnäytetyö valmistui juuri samaan aikaan, kun yhteiskunnassa keskusteltiin samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröimisen mahdollisuudesta. Opinnäytetyöni tulokset heijastelivat tuolloista piispojen kannanottoa, jonka mukaan homoseksuaalit eivät voineet työskennellä kirkossa, mikäli harjoittivat ”homoseksuaalisia tekoja”. Olin aivan varma, etten koskaan menisi seurakuntaan töihin – kirkon arvomaailma tuntui olevan niin kaukana omastani.
Syksyllä 2018 minulle avautui yllättäen mahdollisuus päästä diakonin sijaisuuteen Espoon tuomiokirkkoseurakuntaan. Tartuin tilaisuuteen, kun sain kuulla läheiseltä ystävältäni, että siellä toimii aktiivinen sateenkaarityöryhmä ja että kyseinen seurakunta on työyhteisönä inklusiivinen. Nykyisin toiminkin yhtenä Espoon seurakunnan sateenkaariyhteyshenkilöistä ja koulutan seurakunnan työntekijöitä sateenkaariasioista, inklusiivisuudesta ja sensitiivisyydestä. Sain vakituisen diakonin viran keväällä 2019, ja olen siitä hyvin kiitollinen. Olen iloinen siitä, että voin nyt omalta osaltani olla vaikuttamassa siihen, miten seurakunnassa kohdataan erilaisia ihmisiä. Mielestäni on tärkeää, että muutos lähtee seurakunnan sisältä ja seurakunnan yhteisestä halusta olla inklusiivinen ja rakkaudellinen yhteisö.
Tutkimukset (ja empiiriset kokemukseni) osoittavat, että sateenkaari-ihmisiin kohdistuva hengellinen väkivalta on Suomessa edelleen erittäin yleistä. Se on pahimmillaan julmaa vihapuhetta, tuhoavaa henkistä väkivaltaa, henkeä uhkaavaa fyysistä väkivaltaa tai minuuden traumatisoivaa seksuaalisuuteen kohdistuvaa väkivaltaa. Hengellistä väkivaltaa on hengellisten yhteisöjen lisäksi myös lähisuhteissa ja työyhteisöissä.
Julkaisin huhtikuussa 2021 esikoisteokseni Isä meidänkin – sateenkaari-ihmisten kohtaama hengellinen väkivalta. Kirjan kirjoittamiseen vaikutti tarve luoda käsikirja ammattilaisille ja hengellistä väkivaltaa kokeneille. Omat kokemukseni hengellisestä väkivallasta, sosionomi-diakoniopintoni sekä myöhemmät kriisityön ja seksuaalineuvojan opintoni vahvistivat tunnettani siitä, että kirja on tarpeellinen. Hengellistä väkivaltaa sivutaan myös dokumenttielokuvassani Sinusta Minuksi, joka kuvaa trans- ja muunsukupuolisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Työtä on vielä paljon tehtävänä, mutta muutosta on jo tapahtunut valtavasti verrattuna siihen, millainen asenneilmapiiri oli opintojeni aikaan 2000-luvun alussa, ja tapahtuu edelleen. Helsinki Pride on siitä näkyvä esimerkki. Se, että pääkaupunkiseudun seurakunnat ovat mukana Helsinki Pridella, on osoitus siitä, että aitoa halua todelliseen inklusiiviseen kirkkoon ja seurakuntayhteisöön on olemassa.
Kirjoittanut Ani Iivanainen
Instagram: @annartfi
Kirjoittaja on sosionomi-diakoni, kriisityöntekijä, auktorisoitu seksuaalineuvoja ja ammattivalokuvaaja.
Iivanaisen esikoisteos Isä meidänkin - sateenkaari-ihmisten kohtaama hengellinen väkivalta on ammatillinen käsikirja, joka on kirjoitettu kaikille kohtaamistyötä tekeville asiakkaiden hengellisen väkivallan kokemusten ymmärtämisen tueksi.
Jos olet kokenut hengellistä väkivaltaa, tukea ja apua saat mm. Uskontojen uhrien tuki ry:stä ja turvakodeista. Sateenkaariturvalliset seurakunnat löytyvät esimerkiksi Malkus ry:n kautta ja googlaamalla “sateenkaarityö seurakunta”.
Isä Meidänkin -kirja
https://www.annart.fi/annart-kirjailija-kirjoittaminen-julkaisut-iivanainen-ani/
Sinusta Minuksi movie teaser Vimeossa (dokumentti on vuokrattavissa Vimeon kautta)
https://vimeo.com/ondemand/sinustaminuksi
Sinusta Minuksi movie teaser YouTubessa
https://youtu.be/giuBW4WD2uk
Kirjoittajan UUT ry:n kanssa toteuttamat videot sateenkaari-ihmisiin kohdistuvasta hengellisestä väkivallasta sekä hengellisen väkivallan vaikutuksesta seksuaalisuuteen
https://youtu.be/EK5sKpb5tnM