Onko astrologiasta amoriksi?

 
 
 
 
0C103732-AF79-4EE8-AB8E-27FBA95656E8.jpg

Mikä sen merkki on?

Entä nouseva? Ai ei tiedä? Sano että lataa co-starin. 

Se voi olla pettymys, tai ilon aihe. Toivonkipinä tai hälytysmerkki. Potentiaalisen kumppanin horoskooppimerkki. Jos on särkenyt sydämensä useamman skorpionin kanssa, ei uudelle samanmoiselle anna mahdollisuutta yhtä helposti, ei vaikka se järjettömältä tuntuisikin. Kavereiden kokemukset tulimerkeistä saavat pohtimaan omaa ihannematchia uusin silmin. Aurinkomerkin lisäksi puheissa risteilevät nousevat ja kuumerkit, miksei merkuriukset ja plutotkin. 

Eivätkä horoskoopeista puhu enää vain “hurahtaneet” ihmiset, ei. 

Minusta tuntuukin, että moni suhtautuu tänä päivänä horoskooppeihin kuin uskontoon. Mistä fiilis kumpuaa? No niistä lukuisista TikTokeista joissa puhutaan, mikä olisi mahdollisen kumppanin paras horoskooppimerkkivaihtoehto, Instagramin tileistä, jotka on omistettu täysin astrologialle, sekä toki oman tuttavapiirin tarkastelusta. Tuntuu, että niin minä kuin monet muutkin hakevat astrologiasta vastauksia mitä erilaisimpiin kysymyksiin, aina uravaihdosten tekemisestä elämänmuutoksiin ja parin valintaan asti. 

Kaipaan – enkä usko olevani ainoa – tässä hetkessä turvallisuuden tunnetta, katsetta pidemmälle tulevaan. Jotain enemmän, kuin epäselviä kaavioita tai algoritmien armoilla olemista. Horoskoopit tarjoavat minulle ja ystävilleni mahdollisuuden katsella tähtiin, analysoida omaa persoonallisuutta ja uskoa, ainakin leikkimielisesti, johonkin muuhun kuin pelkkään maalliseen todellisuuteen. Mikäpä sen parempaa?

Queer-ihmisten ja astrologian yhteys on myös historiallisesti pitkä, eikä mikään vastikää keksitty juttu. 1960-luvulla naisten ja homojen vapausliikkeet kulkivat nimittäin käsikädessä New Age -liikkeen kanssa. Samalla kun sukupuolirooleja ravisteltiin ja naiset astelivat kauemmaksi kotivaimon roolista, moni karisti myös konservatiivisen ja patriarkaalisen uskonnon kannoiltaan. Astrologia, tarot-kortit ja henkisyys tulivat osaksi monen arkea ensi kertaa. 

Parisuhdemarkkinoilla horoskooppi on valuuttaa, hyvässä ja pahassa. Deittaillessani huomasin usein jännittäväni horoskooppini kertomista. Aristelin, millaisen tulkinnan toinen tekisi minusta merkkini perusteella. Se siitä seuraa, kun on toistuvasti saanut kuulla että neitsyet ovat vaikeita tai niuhoja. Sellainen tarttuu muistiin, vaikkei sitä allekirjoittaisikaan.

Horoskoopeista tuntuu tulleen osalle meistä vahva identiteetin osa, josta keskustellaan jopa ihan vakavissaan, ei enää pelkästään leikillään. Lapsuudessani horoskoopit olivat aikakauslehtien hassuttelulukemista, kesätyöntekijöiden kynistä irronneita arvuutteluja. Niitä luettiin nauraen, ja kaikki eivät edes tienneet omaa horoskooppimerkkiään. Nyt horoskooppimerkki on yksi ensimmäisistä asioista, joita utelen ystävän deitistä, tai uudelta kollegalta töissä. 

Uuteen ihmiseen tutustuessani horoskooppimerkkiä enemmän vaa’assani painaa suhtautuminen aiheeseen. Oletan, että kuoren alla piilee tiukkis, jos horoskooppikeskustelu aiheuttaa happaman naaman tai kurtistaa kulmat. Uskoa ei tarvitse, eikä tietää omaa nousevaa merkkiä, mutta leikkimielisyyttä ja avarakatseisuutta, sitä pitää olla. Ja minä olen sentään merkiltäni neitsyt. 

 
 

Kirjoittanut Eveliina
Instagram: @evelinlevelit

Kirjoittaja on intohimoinen leipuri ja idealisti.