Yhteiskunta
Kun kyseessä on sateenkaareva pariskunta, on tarina vaihtelevissa määrin täynnä kaikenlaisia ihmeellisiä esteitä. On ehkä pitänyt lain tasolla vaatia oman sukupuoli-identiteetin, seksuaalisen suuntautumisen tai jopa molempien poistamista rikos- ja tautiluokituksista. Ajaa tasa-arvoista avioliittolakia.
Jos olin aikaisemmin viikolla epäröinyt kulkueeseen osallistumista, koska en ollut varma, kenen seurassa siellä olisin, ei tästä huolesta ollut lauantaiaamuna häivähdystäkään jäljellä. Koko kulkueen ja puistojuhlan ajan iloitsin ja nautin siitä, miten iloisia kaikki olivat. Kukaan ei katsonut ohi minusta, vaan vastaantulijoita katsottiin silmiin hymyillen. Olimme kaikki paikalla yhdessä, toistemme kanssa.
Nykyään käyn useammin päiväkodissa kuin baarissa. Päiväkoti on paikka, jossa moni sukupuoleeni liittyvä asia on konkretisoitunut uudella ja hauskalla tavalla.
Muutamaa Instagram-tiliä ja blogia lukuun ottamatta suomenkielisestä sosiaalisesta mediasta puuttuu miltei täysin samansukupuolisille ja queerhääpareille suunnattu sisältö. Me olemme näkymättömiä.
Olen jälkikäteen ymmärtänyt, että ahdas ja syrjivä hengellinen taustani sekä kokemani hengellinen väkivalta vaikuttivat siihen, etten uskaltanut aiemmin olla avoimesti oma itseni.
Kun olin kirjoittanut ensimmäisen kirjani, tein päätöksen. Halusin kirjoittaa kirjoja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajista, en muista.
Pienemmissä asioissa hetero-oletukset voivat olla jopa huvittavia, mutta suoranaiseen syrjintään ja läheisten ajattelemattomiin kommentteihin emme olleet osanneet varautua.
Kun ylioppilasteatterilaiset lähtivät kotiin, minä jäin puolalaishomojen viikonloppuseminaariin.
Oivalsin, että olemalla avoimesti juuri sitä mitä olen, annan sadoille nuorille kasvot homoudelle.
Käynnistän traktorin Käpylän kulmilla Helsingissä. Kone rötröttää niin lujaa, että Vantaalla asti kuullaan, kuinka lähden ajamaan kohti Tampereen transpolia.
”Eli sä haluat olla mies?” ”Anteeksi mitä? En halua olla mies. Sanoin, että haluan viedä.” En edes muista, kuinka monta kertaa minua on kutsuttu mieheksi siksi, että olen halunnut tanssia naisen kanssa, viedä.
Minulla oli myös ihmeellinen tunne että Tove oli kanssani. Hän oli ihan siinä, sydämeni vieressä, hiljaisena ja positiivisena voimana.
Etsin huolella boksereista ja housuista, jotta varmistuin siitä, että munani ei varmasti ole missään siellä. Ja todellakin, packeri oli jossakin muualla!
Tulin homokulttuuriin parikymppisenä. Rakastuin, aloin seurustella, menin naimisiin. Olin päihtynyt uudesta onnestani.
Kun minua pyydettiin kirjoittamaan Näkymään, mietin, mitä sanottavaa minulla on seksuaalivähemmistöön kuulumisesta. Eihän aihe nouse arjessani juuri mitenkään esiin.