Kaapista tulo

Kun lopulta tajusin vuonna 2006, etten ole hetero, menin onnesta sekaisin. Olin 27-vuotias ja kokenut jo hyvän aikaa itseni ulkopuoliseksi. Muut kaveripiirissäni olivat jättämässä nuoruuden kipuilut ja hapuilut taakse ja etenivät askel askeleelta kohti oletusarvoista hyvää elämää. Sitä, johon kuuluu nousujohteinen ura, omistusasunto, aviopuoliso ja jälkikasvua. Minä olin sinkku, opintoni olivat venyneet, enkä yhtään tiennyt, mitä elämältä halusin.

Olin 4- tai 5-vuotias, kun havahduin siihen, että ajattelen tytöistä ja pojista (tuohon aikaan en tiennyt muita vaihtoehtoja edes olevan) toisin kuin olisi hyvä.

SISÄLTÖVAROITUS: Homouden tuomitsevan Raamatun tulkinnan kuvailua

Kasvoin pikkukaupungissa, jossa minkäänlaista poikkeavuutta ei katsottu hyvällä. Ei riittänyt, että olen maahanmuuttaja ja halusin isona taidealalle. Lisäksi hankin tyttöystävän jo 13-vuotiaana.

Kerroin muutama vuosi sitten perheelleni seurustelevani naisen kanssa. Muut perheenjäseneni ottivat uutisen vastaan neutraalisti tai iloiten, mutta mummolleni lesbouteni oli, ja on jossain määrin edelleen, vaikea paikka.

TV-sarjassa nuori poika oli joutunut vanhempiensa hylkäämäksi homoseksuaalisuutensa vuoksi. Kollegani päivitteli kovaan ääneen, kuinka epäaidolta tuo sarjan käänne oli hänestä tuntunut.

En ole kaapissa, mutta kuitenkin olen. En haluaisi olla kaapissa, mutta en tykkää tulla uloskaan. Tämä on yksi elämäni suurista dilemmoista.