Kaksi ihmistä halaa ja suukottaa kivimuurin edessä. Takan näkyy puita ja kaupunki. — kuva: Sonja Siikanen

Me, Tinksu ja Sonja, olemme pyörineet hääskenessä ja sen liepeillä vuosia töidemme vuoksi. Sonjan kuvausasiakkaiksi tulee vuosi vuodelta enemmän samansukupuolisia tai queerpareja. Keskusteluissa, pienissä sivulauseissa, nämä parit kertovat kohtaamistaan mikroaggressioista, väärinsukupuolittamisesta tai tilanteista, joissa heidät on tehty näkymättömiksi. Nämä tarinat ovat meillekin tuttuja, tosin toisista konteksteista. Me myötäelämme näissä kokemuksissa. Olemme surullisia heidän puolestaan ja haluamme muutosta tarina tarinalta kovemmin.

Tänä keväänä kosimme toisiamme (4.4.2022 ja 28.5.2022) ja sukelsimme suoraan hääteollisuuden ammattilaisista asiakkuuden syvään päätyyn. Sonja alkoi etsiä meille sopivaa juhlapaikkaa ja lähetti kymmeniä sähköposteja eri palveluntarjoajille. Minä avustin ja etsin meille samalla internetistä samaistuttavaa luettavaa: kokemuksia, hääblogeja – mitä tahansa. Tiedättekö, hääkupla on sellainen hassu paikka, jossa alkaa hetimiten kaivata tarinoita häistä. Sitä haluaa vertailla ja miettiä, tekisikö itse noin vai haluaisiko jotain aivan muuta. Kuplan pitäisi olla hattarainen ja hellä, onnellinen ja toiveikas, mutta me molemmat törmäsimme cishteronormatiivisuuden betoniseinään, kovaa.

Muutamaa Instagram-tiliä ja blogia lukuun ottamatta suomenkielisestä sosiaalisesta mediasta puuttuu miltei täysin samansukupuolisille ja queerhääpareille suunnattu sisältö. Me olemme näkymättömiä. Yhden käden sormet riittävät – ja jää ylikin – laskemaan ne juhlapaikat, jotka vastasivat Sonjalle viittaamatta meihin morsiamena ja sulhasena. Samoin kävi etsiessämme muita palveluntarjoajia. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt tuntuvat yleensä olevan puolihuolimaton alaviite, joka nostetaan esille korkeintaan kesäkuussa: ”Love is love.” Hääala ei eroa tästä mitenkään.

Suomessa rekisteröidään vuosittain useampi sata samansukupuolisten parien avioliittoa. Todellisuudessa samansukupuolisia ja queerihmisiä menee naimisiin enemmän, sillä binäärinen tilastointijärjestelmä tunnistaa vain rekistereihin merkityn sukupuolen. Siten moni cisheteronormatiiviseen avioliittokäsitykseen mukautumaton liitto tulee rekisteröidyksi cismiehen ja -naisen välisenä liittona. Toki samansukupuolisten ja queerihmisten avioliittojen määrä on pienempi kuin cismiesten ja -naisten välisten liittojen, mutta se on silti merkittävä. Tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut voimassa vuodesta 2017, joten ihan uusi asia se ei ole. Palveluntarjoajien kohdalla näkymättömyydessä on ehdottomasti kyse asenteista, traditioista sekä pelosta. Pelko enemmistöasemassa olevan asiakaskunnan kaikkoamisesta johtaa puolivillaisiin ”meille ovat kaikki tervetulleita” -sloganeihin, jotka eivät merkitse mitään ilman tekoja.

Siinä missä palveluntarjoajien pelot liittyvät taloudellisiin tekijöihin, meidän pelkomme liittyvät turvallisuuteen. On aivan varmaa, ettemme edes harkitse sellaista juhlapaikkaa, kuvaajaa, kokkia tai pukujen tekijää, joihin emme voi luottaa. On todella uuvuttavaa ja raskasta viettää tunteja internetissä etsien ihmisiä, joiden voimme ajatella osaavan kohdata meidät itsenämme. Ei ole kysymys vain siitä, että valitsisimme sen, mikä tuntuu kivalta tai näyttää hyvältä, vaan joudumme kierrättämään valintamme pelon ja turvan kautta. Me emme voi suunnitella juhliamme pohtimatta syrjintää, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Häämme ovat poliittiset, halusimme sitä tai emme.

Pride-kuukausi, kesäkuu, on parhaillaan käynnissä, ja vuoden piilossa olleet sateenkaarilogot on taas lätkäisty firmojen sometilien profiilikuviksi. Se ei riitä. Jos vuoden muina kuukausina me emme löydä itseämme kuvista tai teksteistä, näkyvinä ja tasavertaisina, ei yksi profiilikuva tai ”rakkaus kuuluu kaikille” -postaus kerro meille mistään muusta kuin halusta kotiuttaa pinkkiä rahaa. Meitä kiinnostavat turvallisuus ja kunnioitus, ei se, miten siistin sponssin jokin firma on tehnyt Pride-kulkueeseen. Meitä kiinnostavat teot kauniiden sanojen takana.

Olemme puhuneet ja kirjoittaneet näistä aiheista aktiivisesti ja, ei mitenkään yllättäen, olemme saaneet myös palautetta, jonka mukaan vaadimme liikaa tai syrjimme palveluntarjoajia vaatimuksillamme. Marginaaliin työnnettyjen ihmisten alkaessa pyytää yhdenvertaista, kunnioittavaa ja turvallista kohtelua moni valta-asemassa oleva taho alkaa rimpuilla vastaan. Meitä ei kiinnosta. Me edellytämme, että jokainen häihimme osallistuva käyttää meistä oikeita nimityksiä, puhuu kunnioittavasti, ei väärinsukupuolita ja kohtaa meidät sellaisina ihmisinä kuin olemme – ihan niin kuin cisheteroparienkin kohdalla tehdään. Me aiomme juhlia häitämme ottaen sen tilan, jota meille ei olla valmiita antamaan. Me teemme sen isosti, näyttävästi ja anteeksipyytelemättä.