Aloitin valmiin elämän alusta

Kaksi vuotta sitten päätin luopua elämästä, joka oli joskus tuntunut jokaisen tolkun ihmisen toiveiden täyttymykseltä. 

Tähän elämään olivat kuuluneet onnellinen, pitkä parisuhde, ydinperheidylli, taloudellinen vauraus, suuri ja kaunis omakotitalo Helsingin lintukotoisessa kaupunginosassa – sekä se kuuluisa farmariauto. Labradorinnoutajaa emme kumma kyllä olleet vielä ehtineet hankkia.

Suhde alkoi kuitenkin rakoilla ja kriisit seurasivat toistaan. Aloin ymmärtää, etten voinut olla suhteessa täysin oma itseni. Lopulta minun oli myönnettävä itselleni, etten halunnut elää loppuelämääni kokematta suhdetta ja läheisyyttä naisen kanssa.

Kiinnostukseni naisia kohtaan oli kytenyt sisälläni jo varhaisteini-iästä asti. Lapsuuteni ja nuoruuteni olivat kuitenkin kaoottista, toisen vanhempani alkoholismin varjostamaa aikaa, eikä oman identiteetin ja seksuaalisen suuntautumisen pohtimiselle riittänyt henkistä tilaa. 

Teinivuosinani vuosituhannen vaihteessa eri seksuaaliset suuntautumiset ja sukupuolen moninaisuus eivät olleet yhtä tunnettuja asioita kuin tänä päivänä, enkä siksi osannut tiedostaa saati sanoittaa identiteettiäni. Elin kuplassa, jossa kaikkien oletettiin olevan heteroita, eikä minulla ollut ketään, jonka kanssa olisin voinut keskustella seksuaalisesta suuntautumisestani.

Odottaessani esikoistani aloin yllättäen kaivata elämääni naista. Kenties raskaushormonit saivat ajatukseni vapautumaan. Muutamaa vuotta myöhemmin tutustuin miespuoliseen kollegaan, jolla oli samaa sukupuolta oleva kumppani, ja identiteettipohdintani liikahtivat toden teolla eteenpäin. Elämässäni oli vihdoin ihminen, jonka kanssa pystyin puhumaan siitä, että uskoin olevani jotain muuta kuin hetero.

Eron kynnyksellä löysin lisäksi Jodel-sovelluksen anonyymit keskustelukanavat, joista löysin muita kaltaisiani. Sitä kautta löysin aivan sattumalta myös ensimmäisen naissuhteeni. Vaikka suhde jäi lyhyeksi, se avasi minulle uuden maailman. Koin pystyväni muodostamaan naisen kanssa aidomman ja intiimimmän yhteyden kuin yhdessäkään aiemmin kokemassani suhteessa.

Yleisen ilmapiirin muuttuminen hyväksyvämmäksi vaikutti varmasti osaltaan siihen, että tulin kaapista vasta nyt. Muistan kuinka liikutuin, kun vuoden 2018 Helsinki Pride -kulkueen osallistujamäärä suorastaan räjähti edellisvuoden 35 000 osallistujasta sataantuhanteen osallistujaan. Seuraavana vuonna olin vihdoin myös itse mukana kulkueessa jättimäisen lipun kanssa monen hyvän ja turvallisen ystävän seurassa. Oloni oli mahtava.

Minusta tuntuu upealta kuulua sateenkaariyhteisöön, ja koen voivani hengittää vapaammin muiden sateenkaari-ihmisten seurassa. Onneksi myös kaikki minulle läheiset ihmiset entisestä elämästäni ovat suhtautuneet erittäin hyvin, kun olen kertonut, että ”tapailen nyt lähinnä naisia eikä miehet näy mun Tinderissä.” Tällä hetkellä identifioidun panseksuaaliksi, vaikka myönnettävä onkin, että suhde miehen kanssa tuntuu melko mahdottomalta. Haluan kuitenkin pitää kaikki mahdollisuudet avoimina.

Harmittelin taannoin ystävälleni, miksi minun piti kulkea niin pitkää kiertotietä tähän pisteeseen päästäkseni. Hajotin ydinperheen, aiheutin massiiviset sydänsurut ja jouduin luopumaan monesta hyvästä asiasta elämässäni. Ystäväni totesi tähän, että mikäli en olisi tehnyt asioita tässä järjestyksessä, olisi puolestaan kokematta jäänyt miessuhde saattanut jäädä mietityttämään, enkä ehkä olisi ollut valmis sitoutumaan suhteeseen naisen kanssa. Niinhän sitä sanotaan, että toimimme aina sen hetkisen parhaan ymmärryksemme mukaan.

Toisinaan minua turhauttaa, että elämä on pitänyt nyt lähes nelikymppisenä tavallaan aloittaa alusta. En silti vaihtaisi mitään matkaltani. Olen jo saanut kokea asiat, joita pidän kaikkein tärkeimpinä, kuten pitkän ja turvallisen parisuhteen, äitiyden ja ulkomailla asumisen. Koen, ettei minun enää tarvitse katua mitään tehtyä tai tekemättä jäänyttä, vaikka toki unelmia vielä riittää toteutettavaksikin. Seison nyt tyytyväisenä ja rauhallisen tyynenä uuden, omannäköisen elämän edessä.

Kirjoittanut Iina