Rakkaus syttyi väittelystä

 
 
 
 
Aino hyppää

Muutama vuosi sitten osallistuin Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjan pääsykokeisiin. Loppupalautteessa minulta kysyttiin, olenko kiinnostunut mistään muusta kuin rakkaudesta ja suhteista. Pääsykokeessa kirjoitin viisisivuisen esseen loputtomasta rakkauden nälästäni, ohjasin erokohtauksen, seksikohtauksen ja impulsiivisen ihastumisen ja lähdin treffeille yhtenä iltana, kun muut hakijat jäivät puurtamaan tehtäviään yön pikkutunneille saakka.

Olen äärimmäinen romantikko. Ehkä jopa hiukan addiktoitunut romanttisiin kokemuksiin. Imin vaikutteet mahtipontisen romanttisesta maailmankuvasta jo lapsuudessani elokuvien kautta.

Aikuisiälläni olen kokenut paljon rakkautta: elokuvallista rakkautta, avioliittoon tähtäävää rakkautta, salattua rakkautta, kiellettyä rakkautta, syvää rakkautta, romansseja ja hetken huumaa. Kolikon kääntöpuoli on tietysti sydänsuruja, pettymyksiä, kipua, kasvua, draamaa ja levottomuutta. Olen käynyt rakkauden vuoksi ja ansiosta syvimmissä pohjissa ja korkeimmissa pilvilinnoissa.

Käsitykseni rakkaudesta kuitenkin kääntyi päälaelleen tänä vuonna. Olin pian täyttämässä 30 vuotta ja löysin itseni taas swaippailemasta Tinderiä, selailemasta jodelin lesbianselfies-kanavaa kauhun sekaisin tuntein ja manifestoimasta universumilta pysyvää parisuhdetta sekä yhteistä tulevaisuutta jonkun kanssa. Tapahtumarikas menneisyyteni oli saanut kaikkine päättyneine suhteineen minut kyseenalaistamaan koko rakkauden olemassaolon ja lähes heittämään pyyhkeen kehään. 

Ikäkriisi ja vaihtuva vuosikymmen painoivat takaraivossa ja lähetin eräänä iltana äidilleni viestin, jossa kerroin, ettei nyt kannata odottaa minun suunnaltani mitään suhteita pariin vuoteen, että tulen nyt elämään “vanhana piikana” ainakin seuraavat vuodet.

Hetken päästä puhelimeni piippasi ja luulin äitini vastanneen viestiini. Piippauksen syy oli kuitenkin viesti Tinderissä.  Lyhyen keskustelun jälkeen halusin ehdottomasti päästä väittelemään luurin toisella puolella olevan naisen kanssa! Provosoiduin positiivisesti, kun keskustelimme maailman muuttamisesta. Huomasin keskustelevani henkilön kanssa, joka oli ottanut selvää maailmanmenosta monipuolisesti. 

Kaltaiseni romanttisessa maailmankuvassa kieriskelevä tyyppi, joka oli tottunut rakastumaan salamana DTM:n tanssilattialla, Pride-juhlissa ja yllättävien kohtaamisten saattelemana oli uudenlaisella maaperällä. Googlaamassa yksityiskohtia maailmasta ja pohtimassa, mitä minä ajattelen suomalaisen yhteiskunnan rakenteista. En nähnyt tässä kohtaa tilanteessa mitään romanttista, mutta uppouduin täysillä näihin keskusteluihin – ja janosin niitä lisää.

Vaikka uusien ihmisten tapaamiseen liittyvät koronarajoitukset jylläsivät pahimmillaan päätin kysyä, haluaisiko hän lähteä kanssani ulos jatkamaan keskustelua. Olin miettinyt valmiiksi mitä sanoisin, kun kohtaamme. 

Kun lopulta kohtasimme, unohdin kaikki etukäteen suunnittelemani vuorosanat, eikä väittelystäkään tullut mitään. Sen sijaan minuutit vaihtuivat tunneiksi, toukokuiset auringonsäteet vaihtuivat illan varjoiksi, Töölönlahti Barcelonaksi ja menneisyyden epäonnistuneet parisuhteet järkeenkäyviksi. Suostuin jopa loppuillasta spontaanisti rikkomaan yhtä koronasääntöä, turvaväliä. 

Yhtäkkiä tässä kaikessa oli romantiikkaa ilmassa enemmän kuin yhdelläkään maagiseksi kuvittelemallani tanssilattialla. Olin vain minä, ilman minkäänlaisia vaatimuksia ja ennakko-odotuksia romantiikkaa kohtaa. Menin vain keskustelemaan ja kaupan päälle ihastuin palavasti.

Myöhemmin tajusin, että ehkä rakkaudessa onkin lopulta kyse siitä, että kiinnostuu toisen ihmisen ajatuksista ja ne herättävät  uusia ajatuksia. Palat halusta päästä keskustelemaan molempia innostavasta aiheesta, aika pysähtyy ja pieni kiivastelu vain parantaa keskustelua. Rakkauden syttymiseen ei tarvittukaan uppoavaa matkustajalaivaa, illan viimeisiä hitaita, pullopostilla saapunutta serkun lapsuudenystävää deitiksi, täydellistä ajoitusta, täydellisiä yksilöitä, satumaista kohtaamista lentokentällä, ravintola-illallista hulppeiden drinkkien siivittämänä.

Siihen tarvittiin vain halu väitellä! Siis kiinnostus toisen ihmisen ajatuksia kohtaan. Yhteinen kiinnostus maailmaa kohtaan.  Heittäytymistä elämään omana itsenä. Sitä, ettei vaatinut omassa mielessään ensimmäiseltä kohtaamiselta lähtökohtaisesti romantiikkaa, vaan se sai syntyä spontaanisti.

Toivon, että keväällä alkanut väittelymme jatkuu vielä lukemattomien vuosien ajan. En ehkä ole aiemmin osannut olla näin paljas missään suhteessani. Onhan elokuvakerronnan esittämä rakkaus jotain, joka on arjen yläpuolella, jatkuvasti maagista ja sen kokevat hahmot eteerisiä ja cooleja. 

On kuitenkin samaan aikaan sekä pelottavaa että huojentavaa näyttää oma pienuutensa toiselle. Ei ole kovin eteeristä ja coolia myöntää pelkäävänsä, häpeävänsä, tuntevansa, loukkaantuvansa, kadehtivansa ja kipuilevansa elämän kanssa. Mutta on super cool olla aito, rooleista riisuttu, minä vain.

 
 
 
SuhteetVeera Hatakkaomallaäänellä, näkymämedia, sateenkaarentältäpuolen, rakkaustarina