Biseksuaalina olen toistuvasti näkymätön
“Te heterot ette tietenkään tiedä tästä mitään.”
Lause oli suunnattu minulle ja silloiselle poikaystävälleni ollessamme viettämässä iltaa uusien tuttujen kanssa. Tunsin vihlaisun rinnassani. Olin jälleen näkymätön, määritelty kumppanini perusteella. “Itse asiassa olen biseksuaali”, vastasin. Vaikka edellämainittu tilanne saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä, on elämäni täynnä vastaavanlaisia kohtaamisia.
Biseksuaalina olen yleensä aina näkymätön, jos en erikseen tee itseäni nähdyksi. Tilanteita, joissa joudun päättämään, annanko olla vai tulenko ulos kaapista, tulee vastaan usein. Voin olla hiljaa ja antaa toisten olettaa, mitä olettavat, tai päättää ravistella oletuksia toivoen, että maailma pikkuhiljaa muuttuisi. Nykyään valitsen useimmiten jälkimmäisen vaihtoehdon. Aina se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä olen kohdannut myös negatiivisia ja epäuskoisia reaktioita.
Tilannetta ei helpota se, että biseksuaalisuudesta on edelleen monia harhakäsityksiä. Mediassa biseksuaalisuutta useimmiten joko ei näy ollenkaan tai sitten se esitetään negatiivisia stereotypioita vahvistavasti. Bi-miesten ajatellaan olevan homomiehiä, jotka eivät vielä ole tulleet ulos kaapista, kun taas bi-naiset nähdään heteroina, jotka hakevat huomiota tai käyvät läpi jonkinlaista vaihetta. Ilmiötä kutsutaan biseksuaalisuuden häivyttämiseksi.
Määritellään siis mitä biseksuaalisuus on – tai mitä kaikkea se voi olla. Biseksuaali tuntee emotionaalista ja/tai eroottista vetovoimaa sekä samaa että eri sukupuolta oleviin ihmisiin. Vetoa ei tarvitse tuntea kaikkiin sukupuoliin yhtä usein, yhtä voimakkaasti tai samalla tapaa. Avainsana onkin vetovoima. Kenenkään ei tarvitse todistaa biseksuaalisuuttaan seurustelusuhteilla tai seksikokemuksilla eri sukupuolten kanssa.
Olen myös törmännyt ajatukseen, että me biseksuaalit olemme etuoikeutettuja, koska voimme tietyissä tilanteissa ”mennä läpi heteroina”. On totta, että ollessamme suhteessa eri sukupuolta olevan ihmisen kanssa, saatamme päällepäin vaikuttaa heteroilta ja välttyä siten homofobiselta syrjinnältä. Kolikon kääntöpuolella on yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne. Kun ei tule nähdyksi, ei tule myöskään kuulluksi eikä ymmärretyksi.
Minulle biseksuaalina kasvaminen oli hämmentävä ja paikoin kivulias kokemus. Olin jo teini-ikäisenä kiinnostunut toisista tytöistä, mutta tiesin, etten voinut olla lesbo, koska olin kiinnostunut myös pojista. Lesbo oli vielä tuolloin yleinen haukkumasana, joten vähättelin kiinnostustani tyttöjä kohtaan ja häpesin sitä. Nuorena aikuisena taas toivoin, että olisin joko lesbo tai hetero enkä tällainen väliinputoaja.
Vasta ylpeys omasta identiteetistä on vapauttanut minut olemaan täysin oma itseni sen sijaan, että yrittäisin mahtua johonkin kategoriaan, joka on muille helpompi käsittää. Biseksuaalisuuteni on paljon muutakin kuin kenen kanssa harrastan seksiä tai seurustelen. Se on pysyvä osa identiteettiäni ja se on on vaikuttanut elämänkokemuksiini valtavasti.
Ylpeyden tuntemista bi-identiteetistäni on auttanut viime vuosina lisääntynyt positiivinen näkyvyys, kuten se, että elokuvissa ja TV-sarjoissa on enemmän hahmoja, jotka ovat selkeästi ja ääneenlausutusti biseksuaaleja. Lisäksi merkittävää on ollut se, että olen ymmärtänyt, etten ole kokemusteni kanssa yksin. Vertaistuki muilta bi- ja panseksuaaleilta on ollut erityisen tärkeää.
En ole hetero silloin kun olen miehen kanssa, enkä lesbo silloin kun olen naisen kanssa. Olen kaiken aikaa sataprosenttisesti biseksuaali.
