Olenko maailman ainoa eronnut queer?

Erosin noin vuosi sitten ex-avovaimostani. Ero tuli shokkina, niin kuin erot useimmiten tulevat. En ollut aiemmin varsinaisesti ajatellut kuuluvani sateenkaariyhteisöön, enkä ollut kokenut syrjintää esimerkiksi sen vuoksi, että olin kihloissa samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Omalla kohdallani ero oli se hetki elämässäni, joka aloitti tämän kelan purkautumisen. 

Soitin seurakunnan perheneuvontaan, koska kaipasin tukea eron keskellä. Puhelu alkoi kysymyksellä: ”Kuinka pitkään olitte yhdessä miehen kanssa?” Muita eron ensimmäisillä viikoilla kuulemiani kommentteja oli muun muassa: ”Teidän piireissä suhteet harvoin kestää”. Missä meidän piireissä? Olin aivan ymmälläni, koska en koskaan ollut kuulunut mihinkään piireihin muuten kuin ammattini puolesta.

Hain kirjastosta kasan kirjoja, joissa käsiteltiin ihmisten erilaisia tapoja reagoida suruun ja eroon. Lukuisat kirjat toistivat samoja binäärisiä jaotteluja ja stereotypioita miehistä ja naisista. Joissain kirjoissa sentään mainittiin, että on olemassa myös homoseksuaalisia suhteita. Kiitos tiedosta. Kaivelin netin läpi, ja vauva.fi:tä sekä Väestöliittoa myöten kaikki eroa koskevat vertaistarinat olivat heteronormatiivisia.

Sitten menin Tinderiin ja kadehdin siskoani, jolla oli matchina 2000 miestä eikä valikoima kuulemma koskaan lopu. ”Tätä peliä ei voi pelata loppuun”, siskoni sanoi. Minun Tinder oli nopeasti loppuun pelattu, koska jengiä yksinkertaisesti on vähemmän sateenkaaren tällä puolen.

Toisaalta, kun tiedostaa, että valikoimaa on vähemmän, sille antaa myös suuremman arvon. Päätin pelata Tinderiä harvemmin, vain hyvällä hetkellä, ettei potentiaalisia ehdokkaita menisi ohitse ainakaan väsymyksen takia.

Tunsin olevani maailman ainoa ja yksinäisin eronnut tyyppi. Tunsin nyt niiden samojen sukulaisten, jotka olivat vuosia aiemmin juhlineet kihlaustani kanssani, säälivät katseet niskassani: ”Tuo ei varmaan tule enää koskaan löytämään ketään”. Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani osa sateenkaariyhteisöä, koska se konsepti, joka oli aiemmin pitänyt yllä seksuaalista suuntautumistani oli viety. Nyt minun piti olla ilman toista ihmistä olemassa ja homoseksuaali. Kuinka se onnistuisi? Yhtäkkiä maailman heteronormatiivisuus alkoi kaatua päälleni kuin huojuva torni häviäjän näpeille. Mainokset, baarit, ihmisten oletukset, sinkkuiluun liittyvä kirjallisuus ja muu luettava vyöryivät ylitseni – ja se vyöry tuntui sivuuttavan kokonaisvaltaisesti seksuaalisen suuntautumiseni.

Nyt kun erosta on kulunut yli vuosi ja pöly on laskeutunut olen alkanut nähdä asiat monipuolisemmin. Mutta koska haavoittuvassa ja emotionaalisesti kipeässä tilanteessa näkymät tuntuvat muutenkin kapeilta, kaikki umpikujalta näyttävät tilanteet vahvistavat kapeaa maailmankuvaa. 

Kun olin aikani käsitellyt muuttunutta elämäntilannettani, päätin avata ovet maailmalle ja ainakin yrittää nähdä omien kapeiden ajatusmallieni läpi. Lähdin mukaan sateenkaarevaan vapaaehtoistyöhön, osallistuin sateenkaari-ihmisille suunnattuun eroseminaariin ja tutustuin uusiin ihmisiin. Yhtäkkiä näin ympärilläni maailman, jossa oli moninaisia pariskuntia, sinkkuja, eronneita, uusperheitä, juhlia ja Pride-kulkueita! 

Tajusin, että olin elänyt tynnyrissä, jossa about ainoa tuntemani sateenkaaripariskunta oli minä ja eksäni. Tajusin myös tiputtaa itseni jalustalta, jolle olin nostanut itseni jotenkin tosi erityisenä. Tajusin, että kaikki kokemani oli universaalia. Sitä on lopulta ihmisyys. Minä en ole enää, enkä koskaan ollutkaan, maailman ainoa sateenkaari-ihminen, joka erosi ja sen seurauksena kaipasi ja etsi uutta parisuhdetta.

Olenkin ihan tavallinen ihminen, jolle tapahtui ihan tavallisia asioita.

Kirjoittanut Aino

Lue lisää tältä kirjoittajalta:
Lapset eivät osta sukupuolibinääriä
Lopetin elämäni käsikirjoittamisen
Olen (taas) sinkku
Rakkaus syttyi väittelystä
En ole nainen